Ilvesmäen keittiön ikkunan edustalla suopayrttejä - Kuva oma arkisto Ilvesmäki 2019

Katselin eilen valokuviani ja tämä kuva kiinnitti huomioni väreillään. Viime kesänä suopayrtti valloitti kokonaan keittiön ikkunan alla olevan vanhan perennapenkin. Aluksi ihmettelin kukkaa ja mietin mistä ihmeestä moinen on voinut saapua meille asti. Saamassani kukkakimpussa oli sidottuna suopayrttiä ja olen ilmeisesti purkanut kimpun ja itse antanut kasville vallan levitä tuohon kukkapenkkiin.

Vertauskuvallisesti samoin käy ajatuksien ja mielen laita. Se, mitä vaalit ja hoidat kasvaa. Helposti mieleen ja ajatuksiin pääsevät myös asiat, joita ei välttämättä niin edes tarvitse. Mieli antaa kyllä tilaa, niin hyvälle kuin pahalle.

Tänään olen tietoisesti vaalinut mielessäni kaikkea hyvää. Muistellut hyviä vanhoja asioita ja tapahtumia. Yrittänyt löytää kaikesta merkityksen. Olen myös kiittänyt kaikesta ja antanut vanhan mennä. Jotakin on myös tapahtunut mielessäni. Rauhoittumista ja hyväksyntää. Asioilla on laajempi kuva ja pystyn hyväksymään vaikka en välttämättä ymmärtämään menneisyyden taakkojani.

Teen tänään sovinnon itseni kanssa ja annan asioiden olla niin kuin on tarkoitettu.

Rakkaudella Anne

Flower-17-web

Tilaa uutiskirje

Tilaa kirje nyt niin osallistut 85 euron arvoisen Cosmopharma tuotepaketin arvontaan.

Jätä kommentti