
Uusi alku ja rakkauden löytäminen – miten rakentaa elämä, joka tuntuu omalta
Uusi alku ja rakkauden löytäminen – miten rakentaa elämä, joka tuntuu omalta
Uuden elämän aloittaminen ei tapahdu yhdessä yössä. Se ei ole taikatemppu, eikä se ole myöskään yksi suuri päätös, vaan sarja pieniä, rohkeita tekoja. Usein muutos alkaa siitä hetkestä, kun ihminen myöntää itselleen: haluan enemmän. Enemmän rauhaa, enemmän iloa, enemmän yhteyttä – ja ehkä myös rakkautta.




Ilvesmäki oli hiljainen sinä aamuna, kun ensimmäinen pioni avautui.
Sen terälehdet olivat kuin sydämen sivut, jokainen kerros kertoi menneestä rakkaudesta, jokainen pisara oli muisto, joka ei ollut koskaan kuivunut.
Tuuli kantoi mukanaan vanhan äänen, lempeän ja tutun.
Se sanoi: “Rakkaus ei katoa, se vain muuttaa muotoaan.”
Ja silloin maa hengitti.
Pioni pudotti yhden kyyneleen, kirkkaan kuin valo, ja se osui sammaleeseen juuri siihen kohtaan, missä isäsi oli kerran seissyt.
Melli kulki ohi, pysähtyi, ja katsoi kukkaa pitkään.
Hän näki sen, minkä sinä tunsit, että rakkaus oli palannut kotiin.
Ei ihmisenä, ei sanana, vaan tuoksuna, värinä, valona.
Ilvesmäki kuiskasi:
“Täällä rakkaus ei kuole. Se kukkii uudelleen joka kesä.”
Ja kun aurinko nousi, pioni avautui kokonaan.
Sen sisällä oli sydämen muotoinen varjo, kuin lupaus siitä, että mikään rakkaus ei mene hukkaan.
Ei edes se, joka jäi sanomatta. ... Näytä enemmänNäytä vähemmän
1 CommentsKommentoi Facebookissa
Melli ei muistanut, milloin hänestä tuli hylätty.
Ehkä se oli se päivä, kun ovi sulkeutui hänen takanaan liian kovaa.
Ehkä se oli se yö, kun kukaan ei tullut, vaikka hän huusi pienellä, särkyvällä äänellä.
Ehkä se oli se hetki, kun maailma päätti, ettei pieni kissa ollut kenenkään arvoinen.
Hän kulki teiden reunoja,
metsän varjoja,
pihoja, joissa kukaan ei pysähtynyt.
Kunnes eräänä iltana sateen jälkeisessä hiljaisuudessa—
hän näki miehen,
Mies oli suuri.
Sellainen, jonka varjo peitti puolet pihasta.
Sellainen, jonka kädet olivat kuin elämä olisi lyönyt niihin jälkensä.
Sellainen, joka ei näyttänyt siltä, että hänellä olisi tilaa enää yhdellekään kivulle.
Mutta Melli näki sen heti:
miehen sydän oli rikki juuri samalla tavalla kuin hänen omansa.
Mies pysähtyi.
Ei siksi, että olisi etsinyt kissaa.
Vaan siksi, että jokin sisällä sanoi:
“Jos et pysähdy nyt, tämä pieni olento katoaa.”
Melli käveli lähelle.
Ei varovasti, vaan toivon viimeisellä voimalla.
Hän kosketti miehen kättä nenällään.
Ja siinä hetkessä
jotain murtui miehen sisällä
ja jotain korjaantui Mellin sisällä.
Mies nosti hänet syliin.
Varovasti, kuin olisi pelännyt rikkovansa sen,
joka oli jo valmiiksi sirpaleina.
Melli painoi päänsä miehen rintaa vasten.
Kuuli sydämen.
Isot, raskaat lyönnit.
Turvalliset.
Ja mies kuuli pienen kehräyksen,
joka kuulosti siltä kuin joku olisi vihdoin sanonut:
“Minä valitsen sinut.”
Siitä päivästä lähtien
Melli ei ollut hylätty.
Hän oli koti.
Ja mies, joka luuli olevansa liian suuri rakkaudelle,
löysi sen pienimmästä olennosta.
He pelastivat toisensa.
Hiljaa.
Ilman suuria sanoja.
Mutta niin täydellisesti,
että koko maailma olisi itkenyt,
jos olisi nähnyt sen. ... Näytä enemmänNäytä vähemmän
2 CommentsKommentoi Facebookissa
... Näytä enemmänNäytä vähemmän
0 CommentsKommentoi Facebookissa