Mitä on hyvä elämä?
Olen miettinyt Ratkaisukeskeisen valmentaja-koulutukseni aikana paljon arvojani. Mitkä ovat minulle tärkeitä asioita, joiden mukaisesti haluan elää. Mikä antaa minulle merkityksellisyyttä sekä tunteen siitä, että olen itse oman elämäni ohjaksissa. Olen erittäin sisäisesti ohjautuva ja en enää halua elää muiden ehdoilla tai vanhoilla oletuksilla.
Koen, että meistä jokaisella on vapaa tahto elää oman näköistään elämää, omilla arvoillaan ja omana itsenään. On todella arvokasta löytää ympärilleen hyväksyviä ja laajakatseisia ihmisiä, jotka antavat tilaa. Minulla on suuri ilo saada olla oma itseni puolisoni ja perheeni kanssa. Arvostan valtavasti sitä, että minua ei ole rajoitettu, mitätöity tai ajatuksiani tallottu vaan kannustettu ja iloittu kanssani onnistumisistani.