Elämäni arvot

Olen miettinyt Ratkaisukeskeisen valmentaja-koulutukseni aikana paljon arvojani. Mitkä ovat minulle tärkeitä asioita, joiden mukaisesti haluan elää. Mikä antaa minulle merkityksellisyyttä sekä tunteen siitä, että olen itse oman elämäni ohjaksissa. Olen erittäin sisäisesti ohjautuva ja en enää halua elää muiden ehdoilla tai vanhoilla oletuksilla.

Koen, että meistä jokaisella on vapaa tahto elää oman näköistään elämää, omilla arvoillaan ja omana itsenään. On todella arvokasta löytää ympärilleen hyväksyviä ja laajakatseisia ihmisiä, jotka antavat tilaa. Minulla on suuri ilo saada olla oma itseni puolisoni ja perheeni kanssa. Arvostan valtavasti sitä, että minua ei ole rajoitettu, mitätöity tai ajatuksiani tallottu vaan kannustettu ja iloittu kanssani onnistumisistani.

Päämäärät elämässäni

Haluan jatkaa matkaani kohti ihmisyyttä ja jakaa ajatuksiani matkani varrelta. Suuri unelmani on aika- ja paikkariippumaton yrittäjyys. Tunnen yhä vahvemmin omat alueeni, joita haluan opiskella ja opettaa. Henkinen valmennus, värien taikamaailma sekä intuitiiviset tulkinnat minun omalla tavallani ovat se minun tuleva päämääräni .Intuitiivinen tulkinta – elämäsi iloksi ja tueksi ratkaisuissasi

On ihanaa saada uusia oivalluksia ja uskaltaa elää vihdoinkin vapaana odotuksista. Olen saanut sydämeeni rauhan ja rakkauden. Se on vaatinut paljon itseni kuuntelua ja tunteiden käsittelyä. Mutta näitä kaikkia pystyy onneksi oppimaan ja harjoittamaan joka päivä omassa elämässään Miten vastaanotan kaiken hyvän vuodelle 2022?

Tunnen, että rakkaus ja vapaus ovat minulle ne tärkeimmät arvot. Vapaus on minulle vapautta olla oma itseni. En halua pienentää tai suurentaa itseäni, ainoastaan täyttää minulle kuuluvan paikan tässä maailmassa. Tunnen, että minua tarvitaan tuomaan elämäniloa ja valoa. Se ei aina ole helppoa ja horjun välillä reitilläni. Uskoni loppuu ja tunnen, että erityisherkkyys nostaa liikaa päätään. Tunnen ja aistin energiat hyvin vahvasi ja tiedän, että kaikki eivät koe asioita, tilanteita tai sanomisia niin raskaasti olossaan. Rakkautta lisää – miten saan elämääni rakkautta?

Tavoitteet – miten niitä kohti?

Olen antanut ja luonut itselleni tavoitteet tälle vuodelle. Olen menossa niitä kohti ja tunnen, että tieni on nyt hyvällä mallilla. Välillä tulee kuoppia ja mutkia mutta eteenpäin mennään. Kirjoittaminen ja sanoittaminen on minulle suunnattoman tärkeää ja on ihanaa, että minulla on lukijoita ja sen myötä tukijoita. Te mahdollistatte matkani, annatte minulle innostusta ja iloa. Kiitos. On ilo jakaa elämääni ja saada kannustavaa palautetta. On hienoa saada olla inspiraation ja toivon antaja. Se on minulle suuri kunnia ja lahja. Jatketaan yhdessä tätä matkaa. Miten toteutat unelmiasi?

Rakkaudella

Anne

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje niin saat ensimmäisten joukossa tiedon tarjouksista, uutisista, kilpailuista sekä paljon vinkkejä sähköpostiisi!

Jätä kommentti