Risteilyn lumoissa – Kaisan kauhunhetket

nainen_istuu_tuolilla_verkkosukkahousut_jalassa

Kaisa herää aamulla huonovointisena hytissään. Kaisa raottaa varovasti peittoa ja katsoo, millaisen Adoniksen on napannut yökerhosta mukaansa. Aamun kelmeässä valossa yön ritari näyttää nuhjaantuneelta ja päälaen tikkataulu näkyy selvästi. Mies on ilmiselvästi kammannut hiuksensa taitavasti ja nyt ovat hikisen yön jälkeen suortuvat saaneet palata oikeille paikoilleen.

Kaisaa alkaa suorastaan harmittamaan oma käytöksensä. Pitikin napata valkoviiniä kaksin käsin jo linja-autossa. Mukaan otetun miehen lemmentaidotkaan eivät olleet odotetulla tasolla ja jotenkin oudosti oli mies sammahtanut kesken kaiken.

Kaisa tönäisee vuodekumppaniaan olkapäästä hereille. Saisi ukko jo kömpiä omaan hyttinsä kampaamaan harvenevia hiuksiaan. Mies ei edes liikahda ja Kaisa katsoo tarkemmin. Miehen kasvot ovat oudon harmaat ja kalpeat.

“Herranjumala” Kaisa pelästyy. Onko ukko saanut jonkin kohtauksen ja kupsahtanut. Kaisa hyppää sängystä ylös pikavauhtia ja näpyttää Liisan numeron. Liisa vastaa unisella äänellä ja Kaisa komentaa Liisan oitis luokseen.

Liisa koputtaa hytin oveen ja molemmat naiset jäävät tuijottamaan sängyssä makaavaa miestä. Mies avaa yht`äkkiä silmänsä ja pelästyy. Kaksi nälkäisen näköistä naista vaanimassa. Mielessä vilahtaa Kaisan rajut otteet ja kahta samanlaista hän ei kyllä enää kestä. Mies pomppaa ylös ja repii vaatteet hätäisesti päälleen.

Sulho ei kerkeä paljon huomenia toivotella vaan syöksyy hytin ovesta ulos. Jäljelle jää vain halpa partavesi ja ilmassa leijaileva käyntikortti. Liisa nappaa kortin käteensä. Jaa,a vai Thomas Petterson. Piiripäällikkö oikein oli täällä. Nyt Kaisallekin selviää miksi kommunikointi oli niin vaikeaa yön tunteina. Thomasta itseään hirvittää. Kotona odottaa vaimo kahden lapsen kanssa. Tuliaiset pitää perheelle hankkia. Näinhän ne hyvät perheenisät työmatkoillaan tekevät.

Liisa ei malta olla nauramatta. “Vai luulit, että olit pannut miehen hengiltä? ” Kaisaa ei hauskuuta Liisan jutut yhtään. Hän näki jo mielessään Ilta-Lehden kohuotsikot. “Mies kuolleena yhden yön tuttavuuden hytissä.” Mitä ne olisivat naapuritkin Pikkukaupungissa juorunneet. Tilaa uutiskirjeeni

Ramin uusi elämä

Rami ihailee itseään vessan peilistä. Miten onkaan mies nuortunut yhdessä yössä. Terve puna poskilla ja iloinen ilme silmissä. Otsan huoliryppykin on pienentynyt ja mahapömppökin näyttää paremmalta.

Rami harjaa hiuksiaan ja laittaa elämänsä ensimmäistä kertaa kasvoilleen kosteusvoidetta. Pitäähän sitä miehen ihostaan huolehtia.

Tomi herää ja avaa silmänsä varovasti. Hän asettaa itsensä juuri parhaaseen asentoonsa ja odottaa Ramia vessasta. Tomi tietää tarkkaan , mistä kulmasta näyttää parhaimmalle. Onkohan Ramin salasana kannettavalta helppo murtaa? Tomia kiinnostaa Ramin ensi vuoden budjetti. Mitä lukuja on talousjohtaja naputellut. Tomia innostaa myös talousjohtajan pesti. Ja nyt hän on jo matkalla kohti uutta uraa. Sananmukaisesti, naurattaa miestä itseäänkin.

“Hei kulta, tilataanko aamiaista tänne hyttiin? Ihan vain meille kahdelle? Kujertaa Tomi suloisesti Ramin korvaan. Ramin karvainen rinta suorastaan pullistuu, näin ihanasti ei ole kukaan nainen hänelle leperrellyt.

Tomi hoitaa tilauksen tottuneesti. Ja kalliilla maulla. Ei ole Rami ennen aamutuimaan juonut 130.00 euron kuivaa kuohuviiniä. Ja samalla maistellut meren erikoisia herkkuja. Onneksi tuli firman luottokortti mukaan. Sitä Rami vinguttaa surutta. Ja tämän huomaa myös Tomi. Tuo tarkkasilmäinen tilintarkastaja. Rakkautta lisää – miten saan elämääni rakkautta?

Liisan ja Kaisan aamupuuhat

Ystävykset päättävät lähteä laivan kylpylään nauttimaan kuohujuomaa ja hemmotteluhoitoja. Aamupala ei nyt naisia kiinnosta. Kaisa ottaa mukaansa juuri ostamansa upeat tiikeribikinit. Sitä ei tiedä mitä näillä bikineillä tarttuu matkaan. Liisalla on tyylikäs musta uimapuku. Naisia naurattaa aamun selkään karanneen kauhistuneen rakastajan ilme. Mitähän raukkaparka luuli.

Tänään nautitaan elämästä ja chillaillaan. Mitähän päivän ja yön aikana vielä sattuukaan?

Tarina jatkuu…

Rakkaudella, Anne

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje niin saat ensimmäisten joukossa tiedon tarjouksista, uutisista, kilpailuista sekä paljon vinkkejä sähköpostiisi!

Jätä kommentti