Rakkauden ja energian suhde
Elämässämme valitsee yleensä asioiden tasapaino. Mihin lisäät huomiotasi sekä energiaasi, se kasvaa elämässäsi.
Mikäli olet allapäin ja näet ympärilläsi vain mustaa ja ikäviä asioita, vedät näitä myös lisää puoleesi. Alat huomaamaan ja keskittymään yhä enemmän huonoihin asioihin sekä tapahtumiin. Tämä lisää elämäsi negatiivisuuden kierrettä sekä ennen kaikkea sinun omaa pahaa oloasi. Toki kenenkään elämä ei ole koskaan pelkkää paivänpaistetta ja iloista hattaraa. Sekin on itsepetosta. Meidän jokaisen elämään kuuluu surua, epäonnistumisia, pahojakin vastoinkäymisiä sekä silkkaa sattumankauppaa. Voit olla väärässä paikassa väärään aikaan ja koko elämäsi muuttuu silmänräpäyksessä.
Elämä on jatkuva kirjo tapahtumia, tilanteita sekä meille tarkoitettuja polkuja. Ei aina niin mieluisia oppiläksyn paikkoja. Vasta usein jälkeenpäin huomaamme, miten paljon olemme saaneet myös oppia meitä kohdanneista vastoinkäymisistä. Oma asenteemme vaikuttaa valtavasti kykyymme käsitellä asioita.
Voit kirjoittaa itsellesi listan, jossa mietit viisi elämääsi energiaa tuovaa aihetta ja taas vastaavasti viisi asiaa, jotka vievät sinulta energiaa. Käytä tähän listaasi aikaa ja mieti huolella, mitä kirjoitat listaasi. Koska tämäkin vahvistaa juuri sinun ajatuksiasi energiasta.
Kun listasi on valmis, tarkastele sitä huolellisesti. Mieti tarkkaa miten voit ottaa lisää energiaa tuovia asioita elämääsi ja taas vastaavasti poistaa energiaa vieviä asioita elämästäsi. Luo uutta elämääsi tulkinnan avulla
Ala toteuttaa yhtä listasi energiaa tuomaa asiaa päivittäin. Pikkuhiljaa huomaat eron omassa energiatasossasi. Tämän jälkeen pyri poistamaan yksi energiaa vievä asia elämästäsi ja taas huomaat, kuinka oma energiasi tasoittuu.
Tämä taas vaikuttaa ympärilläsi oleviin ihmisiin samalla tavalla ja huomaat, kuinka ihmissuhteesi paranevat kuin itsestään. Kukaan muuhan ei muutu kuin sinä mutta sinun muutoksesi heijastuu muihin ihmisiin ympärilläsi.
Tästä Ilvesmäen Rouvan verkkokauppaan



Mitä iloa saan elämääni hyvästä energiasta?
Elämäsi tulee helpommaksi ja sinun on huomattavasti joustavampaa suhtautua myös elämääsi välttämättä kuuluviin haasteisiin. Meillä on aina hankalia lähisuhteita, ärsyttäviä työkavereita tai kaikesta jurnuttava pomo. Jos kuitenkin pystyt ikään kuin nousemaan näiden ihmisten yli ja olemaan hankalissa kohtaamistilanteissa neutraali ja sisäisesti rauhallinen, niin nämä ihmiset eivät pääse kaappaamaan sinun elämässäsi ohjaajan paikkaa.
Sinä pysyt omassa voimassasi ja energiakenttäsi on tyynen rauhallinen. Heijastat ihmisten oman huonon olonsa säteet lähettäjäänsä takaisin ja pysyt itse tyynenä kaiken hälyn ja melskeen keskellä.
Hyvä energiakenttä suojaa sinua loukkauksilta sekä turhanpäiväisiltä erimielisyyksiltä. Pystyt ajattelemaan, että toinen osapuoli elää omaa totuuttaan ja sinulla on oma tapasi elää. Hyväksyt toisen mutta samalla et pienenä tai lyttää omaa sisäistä arvoasi. Värejä ja energiaa



Rakkauden salaisuudet
Rakkaus antaa sinulle valtavasti elämäniloa sekä voimaa elää juuri sinun elämääsi. Rakkaus itseäsi kohtaan terveellä tavalla auttaa sinua vetämään turvalliset ja suojaavat rajat ympärillesi. Voit olla herkkä ja rakastava itsesi antamatta kaikkea omaa hyvää energiaasi muiden nautittavaksi.
Rakkaus suojelee meitä myös itseltämme ja se osaa neuvoa meitä kunnioittamaan itseämme ja sen kautta myös muita ihmisiä. Rakkaus ei koskaan polje tai nöyryytä meitä. Päinvastoin, rakkaus nostaa ja arvostaa. Rakkaus on ihmisyyden avain ja se kuuluu meille jokaiselle. Rakkaus kulkee hiljaa perässämme ja vain odottaa sitä, että otamme rakkauden voiman käyttöömme. Jo tänään. Rakkauden aikaa ja taikaa
Rakkaudella
Anne