Miten riitän itselleni?
Kuulen paljon valmennuksissa juuri tätä. Miten riittää itselleen, kun kaikki voimat kuluvat muiden tarpeiden täyttämiseen? Meillä on hoidettavana paljon asioita; perhe, työ, harrastukset, omat vanhemmat sekä vapaa-ajanriennot.
Tuntuu, että aikaa ei enää riitä sille tärkeimmälle eli omaan hyvinvointiin. Muut kiilaavat eteemme ja vaativat paljon aikaamme, huomiotamme ja ennen kaikkea energiaamme.
Työmaailma vaatii myös osansa ja jatkuvaan uuden oppimiseen sekä kehittymiseen liittyvät paineet. Työympäristö- työkaverit ja kaikki työn hoitamiseen liittyvät asiat ovat jatkuvassa muutoksen tilassa. Tulee uusia ohjelmia, ohjeistuksia ja koko ajan pitää saada tehokkaammin tulos pienemmillä panoksilla suhteessa työn määrään. Ajatuksia elämästä – mitä elämä antaa?
Ruuhkavuosissa elämme monien vaatimusten ristitulessa. On omat lapset, mahdollisesti omat ikääntyvät vanhemmat ja myös lapsenlapsia saattaa olla jo. On myös paljon uusioperheitä, joista taas tulee uusi mausteensa vaatimusten virtaan. On sinun, meidän ja yhteiset lapset ja siihen eri suvut päälle.
Jossakin välissä pitää ehtiä harrastaa, kehittää taitojaan. Pitää myös huolehtia kunnostaan, urheilla ja saavuttaa vaikka mitä ihmeellisiä uusia juttuja. Mitä on hyvä elämä?




Valmennuksen apua riittävyyteen
Itse sanon aina, että ensin pitää laittaa happinaamari omille kasvoilleen kuten lentokoneessa. Tämän jälkeen voit vasta alkaa auttamaan muita. Jos et sinä jaksa ja huolehdi itsestäsi, ei kukaan tee sitä puolestasi. On tärkeää, että valmennuksessa löydämme sinulle tapoja saada lisää energiaa elämääsi. Katsomme yhdessä, mistä voisit luopua ja mitä voisimme lisätä elämääsi. Tervetuloa valmennukseeni – apua moneen elämäntilanteeseen
On selventävää kirjoittaa asioita ylös ja nähdä ihan konkreettisesti, mihin energiaa kuluu ja mistä sitä saa. Mitkä ihmissuhteet esimerkiksi tuovat sinulle energiaa ja mitkä taas vievät sinulta energiaa.
Käymme lävitse elämäsi kipukohtia ja mietimme, miten voimme helpottaa elämääsi. Millä tavoin saat esimerkiksi lisää vapaa-aikaa itsellesi ja millä tavoin voit saada uutta energiaa tehdäksesi uudistuksia. Uudistukset voivat olla pieniäkin mutta pitkällä aikajaksolla ne voivat vaikuttaa todella paljon sinun elämäsi laatuun.
Valmentajana löydän sinulle uusia näkökulmia elämääsi ja yhdessä harjoitusten avulla voimme myös luopua joistakin asioissa elämässäsi. Käytän paljon NLP-tekniikoita ja mielikuvien avulla muutamme ajatuksia. Harjoitteet ovat olleet hyvin pidettyjä ja moni on ottanut ne avukseen päivittäin. Tietoa NLP:stä.
Ota yhteyttä ja voimme keskustella, miten voisin auttaa sinua riittämään paremmin itsellesi ja sitä kautta koko elämääsi.
Rakkaudella
Anne
- Energiaa ja rakkautta elämääsi
- Luo uutta elämääsi tulkinnan avulla
- Värejä ja energiaa
- Liisan ajatuksia elämästä – kokemuksia nykymenosta
- Mitäs sitten Liisa? Liisan yllättävä löytö