Omaan elämääni on tuonut elämäniloa kirjoittaminen, valokuvaaminen sekä uudet yhteistyökuviot. Elämänilon lisääminen on paljolti myös itsestä kiinni. Vapauttamalla omaa mieltään kaikesta turhasta taakasta, avaa tilaa uudelle ajattelulle.
Ei kannata olla liian kiltti ja päästää elämäänsä kaikkia energiavarkaita. Voi kohteliaasti ja silti jämäkästi pitää puolensa. Rajata oman aikansa ja tilansa. Voit aina sanoa, että palataan asiaan huomenna. Minä haluan miettiä. Koskaan ei tarvitse vastata heti mihinkään ideaan, suostutteluun tai vaikkapa jonkun toisen egon asian edistämiseen.
Sinulla on oikeus odottaa saavasi myös vastapalveluksia tai apua. Kukaan ei ole loputon astia, josta ammennetaan.
Pitämällä puolesi saat lisää elämäniloa. Lupaan sen. Koska jos suostut johonkin vastentahtoisesti, niin se painaa sinua ja mieltäsi. Sanomalla jämäkästi ei, saat lisää uskoa ja seuraava ein sanominen on aina helpompaa. Tervetuloa valmennukseeni – apua moneen elämäntilanteeseen



Elämänilon jakaminen ympäristöön
Olemalla itse positiivinen peili saat myös takaisin positiivisuutta. Toki se jotakuta aina ärsyttää ja jopa närästää, mutta anna heidän olla omissa piireissään.
Väkisin jankuttamalla ja tuppaamalla et saa positiivista tai mitään muutosta aikaan kenessäkään, lähinnä ärsytystä. Voit aina aloittaa vain itsestäsi. Muistuttaa itseäsi omasta tärkeydestäsi ja siitä kaikesta hyvästä mitä sinulle kuuluu. Ota oma paikkasi ja tilasi. Opettelemalla se onnistuu. Intuitiivinen tulkinta – elämäsi iloksi ja tueksi ratkaisuissasi
Sinun ei silti tarvitse muuttua röyhkeäsi oman edun tavoittelijaksi, ainoastaan oman itsesi suojelijaksi. Voit olla oma kiltti itsesi tallaamatta muita. Terveet rajat ympärilläsi antavat sinulle turvaa ja hyvää mieltä. Rajat eivät ole röyhkeyttä ja oman edun tavoittelua vaan terve suojamuuri, joka laskeutuu pehmeästi ympärillesi. Rajojen asettaminen on aluksi vaikeaa mutta totut siihen kyllä. Terve itsekkyys on sinulle hyväksi. Ole lempeästi jämäkkä. Harjoittele tätä joka päivä, niin huomaat oppivasi.
Vedät rajat ja tarkistat, ettei ympärilläsi ole liikaa energiasyöppöjä. Näin on moni parantunut omasta pahasta olostaan.
Kokeile – voit vain saada itsellesi hyvää mieltä. Anna minun auttaa siinä, jos se tuntuu vaikealta. Kurkkaa palveluni verkkokaupastani.
Tästä Ilvesmäen Rouvan verkkokauppaan
Rakkaudella
Ilvesmäen Rouva
9 kommenttia artikkeliin ”Miten lisää elämäniloa?”
Kiitos. Hyviä ajatuksia
Kiitos sinulle kommentista