Mitä on hyvä elämä?

Olen miettinyt Ratkaisukeskeisen valmentaja-koulutukseni aikana paljon arvojani. Mitkä ovat minulle tärkeitä asioita, joiden mukaisesti haluan elää. Mikä antaa minulle merkityksellisyyttä sekä tunteen siitä, että olen itse oman elämäni ohjaksissa. Olen erittäin sisäisesti ohjautuva ja en enää halua elää muiden ehdoilla tai vanhoilla oletuksilla.

Koen, että meistä jokaisella on vapaa tahto elää oman näköistään elämää, omilla arvoillaan ja omana itsenään. On todella arvokasta löytää ympärilleen hyväksyviä ja laajakatseisia ihmisiä, jotka antavat tilaa. Minulla on suuri ilo saada olla oma itseni puolisoni ja perheeni kanssa. Arvostan valtavasti sitä, että minua ei ole rajoitettu, mitätöity tai ajatuksiani tallottu vaan kannustettu ja iloittu kanssani onnistumisistani.

Miten vastaanotan kaiken hyvän vuodelle 2022?

keltainen ruusu kauniilla alustalla, koristeellinen kuparin värinen avain,kimaltavia lasitähtiä

MIETI TAVOITTEESI TARKKAAN – SINULLA ON YKSI ELÄMÄ

Mieti ja kirkasta tavoitteesi mielessäsi. Punnitse mitä haluat säästää elämässäsi ja mitä haluat poistaa elämästäsi.

Vastaanota itsellesi kaikki se kauneus ja elämänilo, joka on varattuna juuri sinulle.

Matkalla uuteen – tuletko mukaani?

Aloitin lokakuussa Turussa matkani kohti Ratkaisukeskeisen valmentajan opintoja. Ensimmäiset kolme lähipäivää ovat takana ja ensi viikolla onkin jo seuraava lähipäiväjakso. Kolme päivää olivat todella intensiivisiä ja tunsin, että olin ihan poikki, henkisesti. Imin niin paljon uutta oppia ja erilaisia opiskeluystävien kertomuksia itseeni, että olin majapaikassani ihan väsynyt. Tietoa opiskelustani

Intuitiivinen tulkinta – elämäsi iloksi ja tueksi ratkaisuissasi

Tulkinta on aina henkilökohtainen ja ajatuksia herättävä keskustelutuokio Tarot-korttien parissa. Saat vastauksia nykyhetkeen, tulevaisuuteen, alitajunnan ongelmiisi sekä ratkaisuja kysymyksiisi.

Teemme tulkinnan joko videopuheluna, whats`s up-puheluna tai tavallisena puheluna. Halutessasi saat tulkinnan myös sähköpostiisi.

Kauneutta probiooteilla – mitä, miksi ja miten? Kauniin ihon salaisuudet

Ilvesmäen Rouva punaisessa hatussa

Olen aina ollut kiinnostunut ruuasta ja nautitut ruuan terveysvaikutuksista koko elimistön hyvinvointiin. Syömme paljon kasviksia, kalaa ja viljaa vältän. Myöskään maitotaloustuotteet eivät näyttele kovinkaan suurta osaa nauttimassamme ruuassa. Olen ollut hyvin ihastunut erilaisiin fermentoituihin ruokiin ja tuntuu, että vatsani oikein kiittää, kun saa jättiannoksen hapankaalia, kefiiriä tai vaikkapa suolakurkkuja fermentoitumalla valmistettuna.

Värianalyysin salat – millä väreillä hehkut?

Värianalyysissä määritellään asiakkaan ihon väri sävy silmien sävy, tummuusaste ja monta muuta asiaa, joiden avulla pääsemme valitsemaan asiakkaan oman värivuodenajan.

Värianalyysiin kuluu aikaa noin 1.5 – 2 tuntia ja itse haluan todella tarkkaan keskustella asiakkaan kanssa hänen omista ajatuksistaan väreistä ja niiden luomista tunteista.

Elämäni kesä – mistä se koostuu?

Tämä on ollut ensimmäinen vapaa kesä minulle vuosikausiin. Tuntuu juhlalta saada herätä omaan tahtiin, tuijotella kissan kanssa toisiamme ja nauttia aamukahvia omassa rauhassa. Teen omat rituaalini aamuisin ja hidas herääminen on kärkijuttuni. Puoliso nukkuu myös helposti yhdeksään, joten heräämme eri aikoihin mutta molemmat antavat toisen olla rauhassa. Se on parasta, arvostan. Ilvesmäen Rouvan tarina Juon … Read more